Hyppää sisältöön

Uusi digitalisaatiota edistävä virasto ohjaa ja palvelee elämän eri vaiheissa

Julkaisuajankohta 18.1.2018 16.03
Tiedote

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen on asettanut hankkeen valmistelemaan maistraattien, Väestörekisterikeskuksen ja Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimivan maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön tehtävien yhdistämistä 1.1.2020 alkaen. Uuden viraston keskeinen tehtävä on digitalisaation edistäminen ja elämäntilannelähtöisten palvelujen tuottaminen. Maistraattien kuluttajaneuvontatehtävät siirretään jo ennen virastojen yhdistymistä Kilpailu- ja kuluttajavirastoon.

Uusi virasto edistää asiakaslähtöistä digitalisaatiota ja tietojen liikkumista eri järjestelmien välillä

– Virasto edistää asiakaslähtöisesti digitalisaatiota yhteiskunnassa ja hyödyntää sitä esimerkinomaisesti itse. Virasto on valtakunnallinen ja hajautetusti toimiva, joten toimintatapa on moderni. Digitaalisuus tukee nykyisiä palvelumuotoja ja uusi virasto nojautuu yhdistyvien virastojen erityisosaamiseen, yhdistymishankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, valtiovarainministeriön tietojohtaja Irja Peltonen kertoo.

Uusi virasto kerää yhteen maistraattien, Väestörekisterikeskuksen ja Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimivan maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön tehtävät. Yhdistetyn viraston henkilöstömäärä tulee olemaan noin 800 henkilöä. Maistraattien kuluttajaneuvontatehtävät siirretään jo ennen yhdistymistä, 1.1.2019 alkaen, Kilpailu- ja kuluttajavirastoon.

Uusi virasto ohjaa ja neuvoo palvelujen toteuttamisessa digitaalisesti ja kehittää samalla myös omia palvelujaan. Jatkossa kansalaiset voivat helpommin hoitaa kaikki samaan elämäntilanteeseen liittyvät asiat ja saada sujuvaa palvelua.

Digitaalisuus tukee nykyisiä palvelumuotoja – uusi virasto ohjaa ja näyttää mallia muille

– Uuden viraston työ tähtää tietojen liikkumiseen paremmin eri järjestelmien välillä, mistä hyötyy koko yhteiskunta yksittäisiä kansalaisia ja yrityksiä myöten. Digitaalisessa yhteiskunnassakin on sijaa käyntipistepalvelulle ja sen kautta saadaan yksittäisten palvelujen toimivuudesta suoraa ja tärkeää palautetta, jonka pohjalta palvelua pystytään kehittämään laajemminkin, Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskari vakuuttaa.

Muutoshanke etenee vauhdilla ja yhteisvoimin

Uuden viraston valmistelutyö käynnistyi 10. tammikuuta valtiovarainministeriössä, kun muutoshankkeen työryhmät kokoontuivat ensimmäistä kertaa yhteen. Satapäinen joukko pääsi yhteisymmärrykseen muutoshankkeen tavoitteista ja aikataulusta. Myös nimikilpailu on juuri päättynyt ja viraston nimestä päätetään ehdotusten perusteella lähiaikoina.

– Virastomuutosta tekee tällä hetkellä kymmenen työryhmän joukko, joista kussakin on edustettuna kaikki yhdistyvät organisaatiot. Työskentely yhdessä jo valmisteluvaiheessa on tärkeää, jotta virasto voisi aloittaessaan toimia yhtenäisesti, valmisteluryhmän puheenjohtaja Merja Koponen maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksiköstä sanoo.

Muutoshanketta ohjaa valtiovarainministeriö. Virastojen yhdistymistä koskeva hallituksen esitys valmistellaan kevään aikana ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2018.

Uutta virastoa tulee johtamaan Väestörekisterikeskuksen nykyinen ylijohtaja Janne Viskari, jolla on selkeä visio viraston toiminnasta.

– Odotan uudelta virastolta ketteryyttä, mikä voi toteutua vain asiantuntijoihin ja heidän päätöksentekokykyynsä aidosti luottamalla. Suunnittelemme yhdessä yhteneväiset, mutta samalla riittävän joustavat ja mukautuvat toimintatavat, jotta voimme palvella kansalaisia ja organisaatioita mahdollisimman hyvin muuttuvissa elämäntilanteissa.

Lisätietoja:

Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, tietojohtaja Irja Peltonen, valtiovarainministeriö
[email protected]
puh. 0295 530 138

Hankkeen johdon foorumin puheenjohtaja, ylijohtaja Janne Viskari, Väestörekisterikeskus
[email protected]
puh. 0295 535 022

Hankkeen valmisteluryhmän puheenjohtaja, johtaja Merja Koponen, Itä-Suomen aluehallintovirasto, maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö
[email protected]
puh. 0295 016 877

Valtioneuvoston Hankeikkuna (Maistraattien ja väestörekisterikeskuksen tehtävien yhdistämishanke)

Maistraattien uudelleenorganisoinnin asettamishankkeen muutospäätös

Kuluttajaneuvontatehtävien siirtoa koskeva päätös

Hankkeen alatyöryhmien asettamispäätös