Hyppää sisältöön

Suomi.fi-valtuudet: Uusi apteekkivaltuutus on nykyaikaista naapuriapua

Julkaisuajankohta 16.9.2019 9.21
Tiedote

Mikä neuvoksi, kun iäkäs äiti tarvitsisi reseptilääkkeitä, mutta apteekkireissu on rollaattorikansalaiselle liian raskas? Tai jos haluaisit käydä saman tien ostamassa lapselle määrätyt silmätipat, mutta juniorin Kela-kortti onkin puolison lompakossa? Kun sinulla on sähköinen valtakirja, voit asioida apteekissa toisen puolesta pelkällä henkilöllisyystodistuksellasi.

Verkkovaltuutus: helppo tehdä, helppo käyttää

Valtuutus apteekkiasiointiin – esimerkiksi reseptilääkkeiden noutamiseen tai e-reseptin uusimiseen – annetaan Väestörekisterikeskuksen ylläpitämässä Suomi.fi-verkkopalvelussa, jonne tunnistaudutaan turvallisesti pankkitunnuksilla. Apua valtuutuksen tekemiseen saa tarvittaessa Kansalaisneuvonnasta.

Toisin kuin paperinen valtakirja, yksi ja sama valtuus on voimassa kaikissa Suomen apteekeissa. Valtuutettu ei enää myöskään tarvitse asiointiin potilaan Kela-korttia tai potilasohjetta. Oma kuvallinen henkilöllisyystodistus riittää. Valtuutetun pitää toki pystyä kertomaan, kenen puolesta asioi ja mikä on valtuutuksen antaneen henkilötunnus.

Uusi palvelu helpottaa arkea

Helsingin Laajasalon apteekissa työskentelevän proviisori Jani Mäntylän mielestä keskitetty apteekkivaltuutus on apteekeille hieno tapa tarjota entistäkin sujuvampaa palvelua: ”Sähköinen valtuuttaminen helpottaa etenkin lapsiperheiden ja iäkkäiden asiakkaidemme arkea, ja moni on ollut ilahtunut huomatessaan, miten mutkattomasti asiointi sujuu.”


Proviisori Jani Mäntylä Helsingin Laajasalon apteekista pitää apteekkivaltuutusta hienona tapana tarjota entistä sujuvampaa palvelua. Juttu jatkuu kuvan jälkeen.


Farmaseutti Juhana Hämäläinen Helsingistä vahvistaa kollegansa havainnot. Hänen mukaansa kesäkuussa 2019 käyttöön otettu verkkovaltuutus on asiakkaille vielä uusi asia, mutta sitä käyttämään rohkaistuneiden mielestä kätevä, ja myös apteekkilaisille helppo.

Turkulainen mainonnan suunnittelija Juha Janné kuuli apteekkivaltuutuksesta kollegaltaan. ”Ensiajatukseni oli, että sähköinen valtakirja on tämän päivän tapa auttaa, ja järkevä: ”Jos vaikka puoliso olisi kotona flunssassa ja oma työmatka kulkisi apteekin ohi, olisi helppo poiketa hakemaan hänelle määrätyt lääkkeet.”

Verkkovaltuutus ei korvaa tuttuja toimintatapoja vaan tulee niiden rinnalle. ”Kaikilla iäkkäimmillä asiakkaillamme ei välttämättä ole tietotaitoa tai välineitä sähköisen valtuutuksen tekemiseen, ja heitä palvelemme edelleen perinteisen valtakirjan turvin”, Juhana Hämäläinen muistuttaa.

Yksityisyys turvassa, ohjat itsellä

”Apteekin tietojärjestelmä ei näytä apteekin väelle, miksi joku on antanut läheiselleen valtuuden asioida puolestaan”, Jani Mäntylä muistuttaa. ”Me näemme vain sen, onko valtuutus olemassa.”

Valtuuttaja voi lisäksi itse määrätä, kauanko valtuutus on voimassa, ja halutessaan myös peruuttaa sen.


Turkulaisen Juha Jannén mielestä sähköinen apteekkivaltuutus voisi olla helppo ja moderni tapa auttaa läheisiä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen.


Seuraavana vuorossa verkkoapteekit

Apteekit ovat Suomen ensimmäisiä toimijoita, jotka hyödyntävät sähköistä valtuutta myymäläasioinnissa. Valtuuspalvelu toimii jo nyt kivijalka-apteekeissa ja laajenee vielä kuluvan vuoden aikana verkkoapteekkeihin. Tulevaisuudessa sähköisen valtuutuksen voi tehdä myös apteekin tiskillä. Se edellyttää vielä valtuuttamista koskevan lakimuutoksen hyväksymistä eduskunnassa.

Proviisori Jani Mäntylä Laajasalon apteekista katsoo vielä pidemmälle: ”Itse odotan jo innokkaasti seuraavia askelia. Olisi mainiota, jos asiakkaamme voisivat sähköisesti valtuuttaa myös organisaation, esimerkiksi jonkun hoivapalvelutarjoajan tai kaupungin kotihoidon, asioimaan puolestaan.”