Hyppää sisältöön

Selkokartat käyttöön Suomi.fissä

Julkaisuajankohta 14.11.2017 13.00
Tiedote

Näkökyvyn puutteet huomioitiin kartan suunnittelussa, kun Suomi.fi:hin tehtiin uusi Selkokartta.

Selkokartoissa ei ole kyse näkövammaisten käyttämistä 3D-kohokartoista, vaan uusi kartta on verkkoympäristössä avuksi heikkonäköisille ja niille, joiden kognitiiviset kyvyt ovat alentuneet.

”Selkokieli on tarkoin määritettyä, joten otimme sen lähtökohdaksi ja peilasimme siihen, millaista selkokartografia voisi olla. Meidän tutkijoiden näkökulmasta selkokartografian periaatteiden formalisoinnilla voisi olla myös maailmanlaajuista kysyntää”, kertoo tutkimuspäällikkö Juha Oksanen Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta.

”Tavoitteenamme oli tehdä yksinkertainen, selkeä ja hyvin luettava taustakartta, joka toimii myös opaskarttana”, sanoo karttaa tehnyt Paikkatietokeskuksen tutkija Christian Koski. ”Näkövammaisilta saadun testipalautteen perusteella lisäsimme esimerkiksi valkoiset laatikot tekstien taustalle”, Koski jatkaa.

Suomi.fi:ssä aiemmin käytetystä Maanmittauslaitoksen taustakartasta uusi Selkokartta eroaa yksinkertaisuudessaan.

”Selkokartan helppous näkyy kartan visuaalisessa ilmeessä, mutta yhtä oleellista on, että tietoa on karsittu eli esimerkiksi nimistön esityshierarkiaa on yksinkertaistettu, jotta tekstit, tiet ja rakennukset erottuvat selkeästi”, Christian Koski toteaa.

Julkishallinnon palvelupisteet selkokartalla

Maanmittauslaitos ja Väestörekisterikeskus ovat toteuttaneet selkokartan osana Kansallista palveluarkkitehtuuriohjelmaa. Kartta on keskeinen osa juuri uudistettua Suomi.fi-verkkopalvelua.

”Meille Väestörekisterikeskuksessa oli äärimmäisen tärkeää varmistaa, että kaikki Suomi.fi-palvelun osat ovat saavutettavia, karttapalvelu mukaan lukien. Käytämme tällä hetkellä karttapalvelua muun muassa Suomi.fi-verkkopalvelussa kaikkien julkisen hallinnon palvelupisteiden sijaintitietojen esittämiseen ja reititykseen, mutta jatkossa sen merkitys kasvaa entisestään”, kertoo hankepäällikkö Jani Ruuskanen.

Selkokartta on käytössä myös Suomi.fi-kartoissa. Suomi.fi-kartat tarjoaa julkishallinnolle keskitetyn palvelun karttojen ja paikkatietojen hyödyntämiseen. Määritellyn karttakäyttöliittymän voi upottaa verkkosivuille tai sitä voi hyödyntää asiointipalvelun karttakomponenttina. Ensisijaiseksi kartaksi palvelussa tarjotaan selkokarttaa, mutta halutessaan palvelun tuottaja tai sivuilla kävijä voi valita käyttöönsä myös muun taustakartan.

”Selkokartat hyödyttävät laajasti yhteiskuntaa, koska Suomi.fi-karttojen avulla kaikkien julkisen hallinnon organisaatioiden on nyt helpompaa varmistaa paikkatiedon esittäminen mahdollisimman saavutettavalla tavalla. Tuleva saavutettavuusdirektiivi ja kansallinen lainsäädäntö tulevat tätä myös edellyttämään”, kertoo Ruuskanen, joka on mukana saavutettavuusdirektiivin toimeenpanossa.

Suomi.fi:n lisäksi Selkokartta on lisätty myös Maanmittauslaitoksen Karttapaikalle, Paikkatietoikkunaan ja Karttakuvapalveluun.

Lisätietoja

Maanmittauslaitos, Tutkimuspäällikkö Juha Oksanen, 040 831 4092, etunimi.sukunimi[at]maanmittauslaitos.fi

Väestörekisterikeskus, Hankepäällikkö Jani Ruuskanen, 046 920 6231, etunimi.sukunimi[at]vrk.fi

Suomi.fi:ssä voit hakea Selkokartalla nopeimman reitin esimerkiksi Norpanhovin päiväkotiin Mikkelissä.
Kuva: Ilari Räsänen / Maanmittauslaitos