Hyppää sisältöön

Postitse on toimitettu suoramainoksia, joissa on virheellisesti merkitty osoitelähteeksi väestötietojärjestelmä

Julkaisuajankohta 3.7.2017 10.14
Tiedote

Väestörekisterikeskus on saanut kansalaisilta palautetta postitse toimitetusta suoramarkkinoinnista. Suoramarkkinointia on toimitettu henkilöille, jotka ovat kieltäneet väestötietojärjestelmään tietojensa käytön suoramarkkinointiin. Kyseisissä suoramainoksissa on virheellisesti merkitty väestötietojärjestelmä osoitelähteeksi.

Suoramainoksissa, jota varten henkilön nimi- ja yhteystiedot on hankittu henkilörekisteristä, on henkilötietolain mukaan ilmoitettava tiedonhankinnassa käytetyn henkilörekisterin nimi, rekisterinpitäjä ja tämän yhteystiedot.

Väestörekisterikeskus on saanut tietoonsa, että Nordax Bank AB:n ja osaan Finnpanel Oy:n postitse toimittamiin suoramainoksiin on virheellisesti merkitty väestötietojärjestelmä osoitelähteeksi. Nordax Bank AB:n ja osassa Finnpanel Oy:n suoramainoksia on käytetty Bisnode Finland Oy:n henkilömarkkinointirekisteriä.

Tietojen luovuttamisesta väestötietojärjestelmästä säädetään väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetussa laissa (661/2009). Henkilöllä on oikeus kieltää tietojensa luovuttaminen väestötietojärjestelmästä henkilötietolain (523/1999) 30 §:n nojalla suoramarkkinointia, markkina- ja mielipidetutkimusta, henkilömatrikkelia ja sukututkimusta varten sekä väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain 35 §:n nojalla yhteystietojensa luovuttaminen yhteys-, osoite- tai muuna vastaavana tietopalveluna sekä tietojensa luovutus asiakasrekisterin tai muun vastaavan rekisterin päivitystä varten. 

Väestörekisterikeskus ei luovuta henkilöiden osoitetietoja suoramarkkinointitarkoituksiin, jos henkilö on kieltänyt väestötietojärjestelmään tietojensa luovutuksen suoramarkkinointiin. Väestötietojärjestelmään tehtävät tietojen luovutuskiellot ovat rekisterikohtaisia, eli kielto koskee vain väestötietojärjestelmästä tehtävää tietojen luovutusta. Henkilön tulee itse ilmoittaa muille tahoille suoramarkkinointikiellosta.

Lisätietoja:

Väestörekisterikeskus
Tietopalvelupäällikkö Päivi Pösö, p. 0295 535 288, etunimi.sukunimi(at)vrk.fi
Palvelupäällikkö Kristiina Heikkilä, p. 0295 535 214, etunimi.sukunimi(at)vrk.fi