Hyppää sisältöön

Nyt voit tilata Asuinpaikkatodistuksen sähköisenä Todistukset väestötietojärjestelmästä -palvelusta

Julkaisuajankohta 11.4.2019 10.44
Tiedote

Asuinpaikkatodistuksen voi nyt tilata sähköisessä muodossa Todistukset väestötietojärjestelmästä -palvelun kautta itsepalveluna. Todistuksen saa palvelun kautta heti käyttöönsä ja se maksaa 6 euroa.

Koska itsepalveluna tilattu todistus ei edellytä maistraatin virkailijalta työtä, se on hinnaltaan edullisempi kuin maistraatista tilattava paperinen versio.

Sähköinen todistus eroaa ulkonäöltään nykyisestä paperisesta todistuksesta. Siihen ei tule maistraatin virkailijan allekirjoitusta eikä leimaa. Sen sijaan siihen on lisätty maistraatin ja Väestörekisterikeskuksen logot sekä tunnistekoodi, jonka avulla voidaan todentaa todistuksen oikeellisuus myöhemmin maistraatissa. Todistusmalleihin ja palveluun voi käydä tutustumassa tarkemmin maistraatin sivuilla.

Väestörekisterikeskus on kehittänyt yhteistyössä maistraattien kanssa Todistukset väestötietojärjestelmästä -palvelun. Palvelun kautta henkilön on mahdollista tilata itsestään sähköisiä todistuksia itsepalveluna. Tällä hetkellä palvelun kautta on mahdollista tilata Asuinpaikkatodistuksen lisäksi Elossaolotodistus.

Palvelu on vielä kehitysvaiheessa ja siihen lisäätään myös muita todistustyyppejä ja ominaisuuksia jatkossa. Seuraavaksi palveluun tuodaan englannin kieliset todistukset.