Hyppää sisältöön

Digi- ja väestötietoviraston käsittelyaikoja kurotaan kiinni sähköisten palvelujen kehityksellä ja hiomalla sisäisiä toimintatapoja

Julkaisuajankohta 27.2.2020 17.17
Tiedote

Osassa Digi- ja väestötietoviraston palveluja on ruuhkaa, mikä pidentää tällä hetkellä muun muassa väestötietojärjestelmästä saatavien todistusten käsittelyaikaa. Tuoreen viraston valtakunnallisten toimintatapojen muotoutuminen sujuviksi vie oman aikansa. Sähköisen palvelun kautta asiakas voi saada todistuksen jopa välittömästi.

Vuoden alussa aloittaneen Digi- ja väestötietoviraston vastuulla ovat entisten maistraattien ja Väestörekisterikeskuksen tehtävät. Yksi viraston päätavoitteista on tukea yhteiskunnan digitalisaatiota. Virastolla on yksityiskohtainen suunnitelma myös omien palvelujensa digitalisoimiseksi.

– Uuden viraston aloittamiseen liittyy toimintatapojen muutos, joka vie aikansa, ja joka on valitettavasti näkynyt osalle asiakkaista käsittelyaikojen pidentymisenä. Hiomme koko ajan virastomme valtakunnallisia toimintatapoja, jotta voimme palvella asiakkaitamme mahdollisimman sujuvasti. Alkuvuoden ruuhkasta johtuen olemme muun muassa siirtäneet henkilöresursseja muista palveluista purkamaan jonoja. Esimerkiksi muuttoilmoitusten käsittelyajat ovat jo normalisoituneet alkuvuoden ruuhkan jälkeen, Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskari sanoo.

Useissa palveluissa käsittelyajat ovat olleet pitkiä myös maistraateissa jo ennen Digi- ja väestötietoviraston aloittamista.

Väestötietojärjestelmän todistuksia voi tilata sähköisesti ilman odottelua

Alkuvuoden aikana erityisesti väestötietojärjestelmästä saatavien todistusten käsittelyajat ovat venyneet. Asiakkaat voivat jo nyt tilata monia todistuksia väestötietojärjestelmästä itse sähköisen palvelun kautta, jolloin sähköisen todistuksen saa heti kotimaan käyttöä varten.

– Palvelujemme digiaste nousee koko ajan. Itse sähköisesti tilattavien todistusten valikoima laajenee vielä tämän vuoden aikana muun muassa laajempia henkilö- ja perhesuhdetietoja koskeviin todistuksiin, kertoo ylijohtaja Timo Salovaara Digi- ja väestötietovirastosta.

Sähköisen Todistukset väestötietojärjestelmästä -palvelun kautta voi tilata elossaolo-, asuinpaikka-, avioliitto-, siviilisääty- ja syntymätodistuksen kotimaan käyttöä varten sähköisenä versiona heti. Sähköinen todistus maksaa asiakkaalle paperista versiota vähemmän. Sähköisen palelun kautta ei vielä voi tilata kaikkia todistuksia ja esimerkiksi sukuselvitys täytyy tilata viraston muiden kanavien kautta.

Valtakunnallinen asiakaspalvelu on kaikille yhdenvertaista palvelua

Virastojen yhdistyessä asiakaspalvelu muuttui valtakunnalliseksi eli asiakkaan asioita ei hoida vain oman alueen toimipaikka, vaan niitä hoidetaan ympäri Suomen. Sähköiset palvelut ovat kaikkein nopein tapa asioiden hoitoon, mutta tarvittaessa asioita voi hoitaa myös sähköpostitse, puhelimitse tai käymällä viraston palvelupaikassa.

– Valtakunnallinen asiakaspalvelu helpottaa asiointia, kun asioita ei tarvitse hoitaa alueellisesti eri toimipaikoissa, vaan kaikki hoituu kerralla. Pahoittelemme venyneitä käsittelyaikoja ja niistä asiakkaillemme koitunutta haittaa. Pyrimme lyhentämään palveluidemme käsittelyaikoja mahdollisimman pian, pääjohtaja Viskari jatkaa.

Tieto palveluiden käsittelyajoista päivittyy viikoittain viraston verkkosivuille.

Lisätietoa:

Viestintä- ja markkinointijohtaja Liinu Lehto, puh. 0295 535 385

Tiedote - VAIN Henkilöasiakkaat-etusivulle