Hyppää sisältöön

Suomi.fi-verkkopalvelun tunnettuus noussut vuoden 2017 aikana

Julkaisuajankohta 1.12.2017 14.53
Tiedote

Suomi.fi-verkkopalvelun tunnettuus suomalaisten keskuudessa on kasvanut merkittävästi vuoden 2017 aikana.

Suomen Kyselytutkimuksen loka-marraskuussa toteuttamaan kyselyyn vastanneista noin 44 prosenttia ilmoitti tuntevansa palvelun nimeltä tai käyttäneensä sitä viimeisen kuuden kuukauden aikana. 36,6 prosenttia vastaajista ilmoitti kuulleensa palvelusta ja 7,3 prosenttia käyttäneensä sitä. Keväällä 2017 tehdyssä vastaavassa kyselytutkimuksessa Suomi.fin tunnettuus oli 34 prosenttia: 25,9 prosenttia oli kuullut palvelusta ja 8,0 prosenttia käyttänyt sitä.

Suomi.fi-verkkopalvelu uudistettiin heinäkuussa 2017 ja sitä on syksyn aikana esitelty suomalaisille mittavalla kampanjalla eri medioissa sekä Suomea kiertäneellä lanseerauskiertueella. Palvelun tunnettuus kasvoikin siis syksyn aikana merkittävästi. Suomi.fitä tehdään tunnetuksi kansalaisille myös ensi vuonna eri viestintä- ja markkinointikeinoin, jotta mahdollisimman moni löytää palvelusta avun eri elämäntilanteisiinsa.

Asiointikokemus Suomi.fi-verkkopalvelussa on kyselyn mukaan varsin hyvä. Palvelua viimeisen puolen vuoden aikana käyttäneistä peräti reilu 75 prosenttia ilmoitti löytäneensä etsimänsä tiedon palvelusta helposti tai melko helposti. Hieman alle joka kolmas palvelua viimeisen kuuden kuukauden aikana käyttäneistä suosittelisi palvelua, kun taas palvelua arvosteli hieman alle 15 prosenttia sitä käyttäneistä. Suosittelijoiden määrä tosin laski vuoden aikana: keväällä tehdyssä kyselyssä reilut 45 prosenttia käyttäjistä olisi suositellut palvelua. Suosittelijoiden määrän laskuun vaikutti varmastikin uudistuneen Suomi.fi-verkkopalvelun osittainen keskeneräisyys julkaisuhetkellä. Verkkopalvelua kehitetään Väestörekisterikeskuksessa kuitenkin jatkuvasti käyttäjiltä kerättyä palautetta hyödyntäen.

Tutkimuksessa kysyttiin myös missä määrin vastaajat käyttivät internetiä ja julkishallinnon sähköisiä palveluita ylipäänsä. Syksyn kyselyssä 84 prosenttia vastaajista ilmoitti käyttävänsä internetiä päivittäin ja vain 7,1 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei käytä nettiä lainkaan. Vain 15,9 prosenttia vastaajista ei ollut käyttänyt julkisia verkkopalveluita viimeisen kuuden kuukauden aikana. Kysyntää selkeille julkishallinnon verkkopalveluille siis on!

Lisätietoja

Väestörekisterikeskus, Viestintäpäällikkö Päivi Railotie, etunimi.sukunimi[at]vrk.fi