Hyppää sisältöön

Suomen kansallinen palveluväylä ja Viron X-Tee-palveluväylä liitetään yhteen

Julkaisuajankohta 30.9.2016 11.54
Tiedote

Suomen Väestörekisterikeskus ja Viron valtion tietojärjestelmävirasto Riigi Infosüsteemi Amet (RIA) ovat tänään sopineet maiden palveluväylien federoinnista, eli luottamussuhteen luomisesta Suomen ja Viron palveluväylien välille.

Sopimus mahdollistaa tietojen teknisen välittämisen Suomen palveluväylään liitetystä palvelusta Viron palveluväylään ja päinvastoin. Sekä Suomen ja Viron palveluväylä hyödyntävät Virossa kehitettyä X-Road-ratkaisua.

Kansallisen palveluarkkitehtuurin toteuttamisohjelmassa rakennettu kansallinen palveluväylä (Suomi.fi-palveluväylä) on tiedonvälityskerros, jonka avulla voidaan siirtää tietoturvallisesti ja vakioidusti tietoja eri toimijoiden tietovarantojen ja palveluiden välillä. Se otettiin tuotantokäyttöön marraskuussa 2015. Virossa vastaava palveluväylä on X-tee. Molemmat palveluväylät perustuvat Virossa kehitettyyn X-Road-ratkaisuun ja ne hyödyntävät X-Roadia teknisenä alustana. X-Road on tietoturvallinen integraatioratkaisu julkisen internetin yli tapahtuvaan tietojen vaihtoon. Suomi ja Viro ovat kehittäneet X-Roadia yhteistyössä vuodesta 2014 lähtien.

Sopimuksen myötä tietojen vaihtajat sopivat aina kahdenvälisesti keskenään tietojen vaihdosta. X-Road hoitaa automaattisesti esimerkiksi välitettävien tietojen salaamisen ja viestien aikaleimaamisen, jolla pystytään todentamaan tietojen siirtymisen ajankohta. Toiminnallisuudet ovat käytännössä samat kuin Suomen sisällä palveluväylässä, mutta federaatio mahdollistaa tietojen välittämisen myös Viroon.

"On poikkeuksellista, että kaksi valtiota kehittää yhdessä yhteistä tietojärjestelmää. Yhteiskehittämistä on tehty koko Kansallisen palveluarkkitehtuuriohjelman ajan. Suomen ja Viron palveluväyläsovellusten yhteenliittäminen on luonnollinen jatke hyvin jatkuneelle kehittämisyhteistyölle. Myös yhteiskehittämisen mallia ollaan parhaillaan tiivistämässä entisestään", sanoo Väestörekisterikeskuksen Kansallisen palveluarkkitehtuuriyksikön johtaja Janne Viskari.

"Koska virolaisia on paljon Suomessa ja suomalaisia paljon Virossa, on oleellista että maiden julkiset palvelut ovat rajat ylittäviä", RIA:n X-Roadin aluejohtaja Heiko Vainsalu painottaa.

Sopimuksen mukaan Suomen ja Viron palveluväylät liitetään yhteen ja sovitaan aikatauluista.  Palveluväylien liittäminen yhteen aloitetaan lokakuun 2016 aikana. Tavoitteena on, että palvelut olisivat yhteenliitettyinä tuotantokäytössä viimeistään 31.3.2017.

Palveluväylien liittäminen yhteen mahdollistaa esimerkiksi väestörekisteritietojen vaihtamisen Suomen ja Viron välillä koneellisesti. Ensimmäiseksi selvitetään muun muassa väestörekisteritietojen vaihtoa Viron ja Suomen väestörekisterien välillä. Muuttoliikenne maiden välillä on vilkasta, ja Suomessa asuu tällä hetkellä noin 60 000 virolaisia. Automaattisen tietojen vaihdon myötä esimerkiksi Suomessa asuvien virolaisten kotikunta tulee automaattisesti oikein, millä taas on merkitystä esimerkiksi kunnallisten palveluiden ja sosiaalietuuksien kannalta. Lisäksi yhteenliittymistä voisivat hyödyntää muut julkishallinnon organisaatiot.

Suomessa julkishallinnon organisaatiot ovat lakisääteisesti velvoitettuja käyttämään palveluväylää, kun ne siirtävät tietojaan julkiseen internetiin.

Ensimmäinen versio X-Roadista otettiin Virossa käyttöön vuonna 2001.

Lisätietoja:

Johtaja Janne Viskari, [email protected], 0295 535 022.