5+1 digitalisaatio-oppia Sujuva Suomi -keskusteluista

Digi- ja väestötietovirasto on järjestänyt kaikille avoimia ja maksuttomia Sujuva Suomi -keskusteluja jo viiden vuoden ajan. Sujuva Suomi -keskusteluissa on käsitelty lukuisia digitalisaation ilmiöitä moniäänisesti ja monipuolisesti. Keskusteluja on pidetty yli 20 ja niissä on esiintynyt liki 70 vierasta yhteiskunnan eri osa-alueilta. ​ 

Keräsimme talteen viisi oppia keskusteluista jokaista vuotta kohden sekä yhden digitalisaation tulevaisuudesta tulevalle vuodelle!

1. Digitalisaatio on arkista

Verkon ja fyysisen maailman väliset raja-aidat ovat kaatuneet ja niiden välillä on enää rajapintoja. ”Digi” ei ole erillinen väline vaan arjen perusrakenne: sama älypuhelin kokoaa yhteen työn, perheen, uutiset, viihteen, viranomaisasioinnin ja yhteiskunnallisen osallistumisen.

Digitalisaatio vaikuttaa aivan kaikkiin, vaikka kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia hyötyihin tai mahdollisten haittojen torjuntaan. Yhteiskunnalliset päättäjät kohtaavat usein kysymyksiä digitalisaatioon liittyen, suvereniteetista käyttökokemukseen.

Iso osa ympäristöstämme ja elämästämme on dataistunutta. Samalla esimerkiksi internetiin kytketyt esineet hämärtävät omia ja muiden rajoja entisestään. Yhteiskunnassa vaaditaan jatkuvaa arviointia tiedosta, totuudesta ja seurauksista, kun teknologiat, kuten tekoäly, kehittyvät nopein harppauksin.

Arkisuudesta ja teknologian mahdollisuuksista huolimatta digipalveluissa elää vahvasti keskivertoihminen, vaikka väestö on todellisuudessa paljon moninaisempi. Vanhukset tai nuoret eivät ole yksi yhtenäinen kohderyhmä: eri sukupolvet ja alakulttuurit käyttävät digitaalisia palveluja eri tavoin. Digitalisaatio ja digitaaliset palvelut näyttäytyvät erilaisina meistä jokaiselle, hyvine ja huonoine puolineen.

2. Digitaalinen toimintaympäristö on alati muutoksessa

Samalla kun digitalisaatio syvenee, turvallisuus korostuu ja demokratiaa koetellaan. Yhteiskunnan ja julkisten palvelujen digitalisaatiota on edistetty monikriisin ajassa, jossa uskoa tulevaisuuteen koettelevat sodat ja konfliktit, pandemia, suurvaltapolitiikka ja ilmasto- ja ympäristökriisit. Oma osansa yhteenkietoutuneen maailman ongelmien kompleksisuudessa on myös digitalisaatiolla ja sen aiheuttamilla riippuvuuksilla. Teknologinen kehitys avaa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia, mutta samalla muuttuvat myös uhat. Keinot, jotka aiemmin kuuluivat harvoille, leviävät nopeasti laajempaan käyttöön.

Digitalisaation aineelliset ehdot ja riippuvuudet näkyvät nykyään entistä paremmin. Datakeskukset, energia, sirut, tietoliikenneyhteydet ja muut infrastruktuurit sitovat digitaalisen maailman osaksi ekologisia, taloudellisia ja geopoliittisia riippuvuuksia. Teknologinen kehitys ei tapahdu irrallaan muusta yhteiskunnasta, vaan osana yhä monimutkaisempaa verkostoa, jossa muutokset yhdessä paikassa heijastuvat nopeasti kaikkialle.

Digitaalinen infrastruktuuri ei ole enää vain tukipalvelu, vaan osa yhteiskunnan kriittistä toimintakykyä. Digitaalinen suvereniteetti, digitalisaation ympäristövaikutukset ja riippuvuuksien hallinta ovat nousseet keskeisiksi yhteiskunnallisiksi keskustelun aiheiksi.

Varautuminen kokonaisturvallisuuden kannalta epävarmaan tulevaisuuteen vaatii mielikuvitusta ja harjoittelua. Pelkkä nykyisten prosessien testaaminen ei riitä, vaan tarvitaan luovuutta kuvitella uskottavia mutta vaikeita tulevaisuuksia. Epävakaassa toimintaympäristössä tarvitaan kykyä arvioida tietoa, sietää erimielisyyttä, palata luotettaviin lähteisiin, tunnistaa vaikuttamisyrityksiä ja tehdä tarvittaessa joustavia investointeja.

3. Vallankäyttö puhututtaa!

Digitalisaation ydinkysymys koskettaa useimmin teknologian sijaan valtaa ja vallankäyttöä, olipa kyseessä digijätit, internet, Yhdysvallat, Kiina, Venäjä, EU, kliktivismi, hacktivismi tai romanssihuijaus. Miten valtaa käytetään, kuinka valta jakautuu ja miten vääristynyttä vallankäyttöä voidaan vastustaa? Kuka kerää dataa, kuka määrittelee pelisäännöt, kuka hyötyy ja kuka jää niiden ulkopuolelle? Mitä enemmän yhteiskunta on rakentunut tiedon ympärille, sitä tärkeämmäksi on noussut kysymys vallan jakautumisesta.

Data on keskeinen taloudellinen ja yhteiskunnallinen voimavara. Mitä enemmän dataa kertyy, sitä enemmän syntyy arvoa, tietoa ja vaikutusvaltaa. Digi- ja alustajättien mittasuhteet ja pääoman keskittyminen ovat muuttuneet rajusti. Ne ovat muuttaneet voimakkaasti koko maapalloa, kun ne ovat toimineet portinvartijoina ja tietävät käyttäjistä joskus enemmän kuin käyttäjät itse. Niiden valta on perustunut dataan, mittakaavaan, algoritmeihin ja toiminnan läpinäkymättömyyteen. Vastareaktiot ovat saaneet uusia yhteiskunnallisen aktivismin ja vastustamisen muotoja, vaikka digijätteihin on aina kohdistunut kritiikkiä.

Sääntelystä on tullut keskeinen osa digitaalista vallankäyttöä. EU-tason sääntelyllä ei ole tavoiteltu vain toiminnan rajoittamista, vaan myös kilpailun turvaamista, kuluttajien aseman vahvistamista ja vallankäytön tekemistä läpinäkyvämmäksi. Digitalisaatiosta ja teknologiasta on tullut selvemmin geopoliittisen pelin keskeinen pelinappula niin innovaatioista kuin vaikutusvallastakin. Samalla huomio on alkanut siirtyä uuden sääntelyn tuottamisesta myös olemassa olevan sääntelyn yksinkertaistamiseen ja purkamiseen.

Teknologian suunta ei kuitenkaan ole väistämätön. Erityisesti Euroopassa on korostettu ajatusta siitä, että teknologian kehitystä voidaan ohjata demokraattisten arvojen, yksityisyyden suojan ja ihmisten autonomian lähtökohdista. Globaalisti demokratian ääni kuuluu digikehityksessä heikosti. Vastuullinen tekoälykehitys vaatii osallisuutta, ymmärrettävyyttä, läpinäkyvyyttä ja vastuita. Vastuullinen tekoäly ei lisää kärsimystä, vaan tekee palveluista reilumpia, hyödyllisempiä ja ymmärrettävämpiä. Digitalisaation tärkein kysymys koskee sitä itseään: mihin me käytämme sitä?

4. Automaatio on arvokasta

Vielä viisi vuotta sitten Suomessa puhuttiin yhteiskunnan digiloikasta. Korkean digitalisaatioasteen maissa kuten Suomessa digitalisaatio syvenee nyt automaation kautta, jonka tavoitteena on vähentää tarpeetonta asiointia ja jopa toimia proaktiivisesti ihmisten tarpeita ennakoiden. Tiedonvälitys ja rutiinit voidaan tehdä digitaalisesti sujuviksi, mutta hoivassa, ongelmatilanteissa ja vaikeissa asioissa tarvitaan edelleen ihmistä, joka kykenee harkintaan, empatiaan ja vastuun kantamiseen.

Tekoäly on osa tätä kehitystä, mutta teknologia itsessään ei ratkaise ongelmia. Tekoäly ei tee huonoista prosesseista hyviä eikä korjaa epäselviä vastuita. Hyödyt syntyvät vasta silloin, kun käyttökohteet, data, osaaminen, vastuut ja toimintamallit ovat kunnossa. Nykyisin data on kehityksen pullonkaula. Samalla on tunnistettava, missä ihmisen harkinta on välttämätöntä ja missä kone pystyy tuottamaan lisäarvoa. Suomen vahvuuksia ovat pitkään rakennetut rekisterit, digitaidot ja korkea luottamus. Tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa on se, pystytäänkö nämä vahvuudet yhdistämään yhteentoimivuudeksi, toimivaan sääntelyyn ja käytännön uudistuksiin. Tukeeko lainvalmistelu korkeampaa automaatioastetta julkisissa palveluissa, tarkistetaanko virkavastuun rajoja ja onko tarpeellisiin investointeihin varaa?

Tekoälyssä muodissa ei ole vain uusin teknologia, vaikka agentit, humanoidirobotit, avoimet kielimallit, maailmanmallit ja suuret käyttäytymismallit ovat kiinnostavia. Tärkeämpää on ymmärtää, millaisia vaikutuksia tekoälyllä on työhön, turvallisuuteen, demokratiaan ja julkisiin palveluihin. Teknologia ei enää pitkään aikaa ole ollut este tai ongelma, vaan se, mihin niitä käytämme. Vaikuttavin hyödyntäminen voi olla kaikkein arkisinta. Ehkä jonakin päivänä emme myöskään enää koe ja erottele palveluja ja digipalveluja toisistaan erillisiksi asioiksi.

5. Digitalisaatio koettelee luottamusta

Luottamus on digitalisaation tärkein pääoma, joka syntyy teoista ja toiminnasta. Luottamuksesta on tullut Suomen tärkein kilpailuetu ja samalla haavoittuvuus, sillä olemme korkean luottamuksen maa. Onnistunut digitalisaatio tarvitsee luonnollisesti teknistä osaamista ja kehityksen hyödyntämistä, mutta ennen kaikkea julkisten palvelujen digitalisaatio on arvovalintoja. Ilman kansalaisten luottamusta digitalisaation hyödyt jäävät saavuttamatta.

Tekoälyn aikakaudella luottamus rakentuu ymmärrettävyydestä, läpinäkyvyydestä ja vastuista. Ihmisten pitää pystyä hahmottamaan, miten heidän tietojaan käytetään, milloin päätöksiä automatisoidaan ja kuka vastaa järjestelmien toiminnasta. Tekoälylukutaidosta ja datan ymmärtämisestä on muodostumassa uusia kansalaistaitoja.

Luottamus liittyy myös osallisuuteen. Digitaalisessa yhteiskunnassa ihmiset eivät ole yhdenmukainen käyttäjäjoukko, vaan heillä on erilaisia tarpeita, taitoja ja elämäntilanteita, jotka pitää huomioida kehittämisessä.

Sosiaalinen media, alustat ja digitaaliset yhteisöt ovat osa yhteiskunnan infrastruktuuria, mutta niiden toimintalogiikka poikkeaa perinteisestä demokraattisesta päätöksenteosta. Mitä enemmän julkinen keskustelu siirtyy digitaalisiin ympäristöihin, sitä tärkeämmiksi nousevat moderointi, häirinnän torjunta, tietoturva ja selkeät vastuut. Huijaukset ja digiturvattomuus syövät luottamusta. Vaikka teknologia, data ja markkinat toimivat yhä nopeammin, luottamus instituutioihin rakentuu edelleen hitaamman harkinnan, prosessien ja demokraattisen päätöksenteon varaan.

+1 Digitalisaatio tarvitsee yhteiskunnallisia visioita

Digitalisaatiokeskustelu keskittyy usein seuraavaan teknologiseen läpimurtoon, vaikka keskeiset kysymykset liittyvät valtaan, yhdenvertaisuuteen, osallisuuteen, kestävyyteen ja hyvinvointiin. Teknologian kehittäminen ei yksin riitä, jos ei tunnisteta riittävän tarkasti niitä ongelmia, tarpeita ja elämäntilanteita, joihin ratkaisuja rakennetaan. Digiteknologiat eivät ole neutraaleja, vaan niiden taustalla on aina visioita, arvoja ja valintoja. Siksi yhteiskunnallisia visioita tai ratkaisuja ei pitäisi pohtia teknologia edellä. Ensin pitäisi kysyä, millaista yhteiskuntaa halutaan rakentaa tai ratkaista ja vasta sen jälkeen arvioida ja valita millaiset teknologiat tukevat tavoitteita parhaiten.

Suomen haaste ei ole teknologian tai visioiden puute vaan toimeenpano, käyttöönotto ja kyvykkyys muuttaa ne käytännöksi. Tutkimuksen, kehityksen ja innovaatioiden panostusten rinnalla tarvitaan muotoilua, toimintatapojen muutosta, käyttöönottoa, johtamista sekä kykyä tarkastella digitalisaatiota osana laajempaa yhteiskunnallista kokonaisuutta. Keskeinen kysymys digitalisaation tulevaisuudesta ja onnistumisesta liittyy siihen, edetäänkö asteittaisten parannusten varassa vai radikaalien uudistusten ohjaamana.

Tulevaisuutta ei myöskään voida suunnitella yhden mallin varaan. Digitalisaatioon liittyy useita mahdollisia tulevaisuuksia, jotka ovat ajoittain ristiriidassa keskenään. Elämme pysyvän kriisitietoisuuden ajassa: digitalisaatiokeskustelu on muuttunut optimistisesta riskitietoiseksi ja tarvitsemme myös toivottavia tulevaisuuskuvia. Tarvitaan jatkuvaa keskustelua siitä, mitä pidetään tavoiteltavana. Digitalisaatio ei välttämättä tarvitse suuria visioita, mutta yhteiskunta tarvitsee yhteisiä suuntia, jotta teknologia palvelee ihmisiä eikä päinvastoin.